Argentiinalaisen tangon kurssi 6. – 8.8.2021/ Järvenpää

ARGENTIAN TANGO COURSES 6-8 August 2021 (English below)

Kesä on tanssin aikaa!

Tänäkin kesänä järjestämme Järvenpään kampuksella Argentiinalaisen tangon kursseja. Opetusta on tarjolla monella eri tasolla alkeista edistyneisiin, ja tuntien lisäksi kurssiin kuuluu osallistuminen Amigos del Tangon leiritansseihin.

Tule nauttimaan tanssista, kesästä ja ystävistä Järvenpään kauniissa kulttuurimaisemassa!

KURSSIKUVAUKSET:

ALKEISKURSSI

Kurssi on tarkoitettu heille, jotka haluavat opetella argentiinalaista tangoa ensimmäistä kertaa sekä heille, jotka kaipaavat muistin virkistämistä tai perustekniikan omaksumista hyvän tanssipohjan luomiseen. Kurssi on myös mitä oivallisin mahdollisuus opetella siinä toisessa roolissa tanssimista. Opettajina alkeiskurssilla ovat Seita Keloluoto ja Ari Sirèn sekä Nadia Tapio ja Luis Rojas.

Tunteja on 6 x 1,5 t ja lisäksi kurssiin sisältyy osallistuminen kahdelle yhteistunnille muiden leiriläisten kanssa sekä leiritanssit.

Kurssilla saadaan hyvä ja vahva perusta tangon tanssimiseen. Kurssille ei tarvita omaa paria, mutta suosittelemme pareittain ilmoittautumista, jotta saadaan viejä-seuraaja-tasapaino kohdalleen.

JATKOTASO

Kurssi on tarkoitettu heille, joilla jo on argentiinalaisen tangon perustekniikka ja -liikkeet hallussa. Opettajina ovat Seita Keloluoto & Ari Sirèn, Marjo Kiukaanniemi & Timo Hakkarainen, Arttu Artkosken & Carina Quirogan.

Tunteja on 6 x 1,5 t ja lisäksi kurssiin sisältyy osallistuminen kahdelle yhteistunnille muiden leiriläisten kanssa sekä leiritanssit.

Kurssille ilmoittaudutaan parin kanssa.

KESKITASO

Kurssi on tarkoitettu heille, jotka ovat jo säännöllisesti (ennen koronapandemiaa) argentiinalaista tangoa tanssivia ja heillä on hallussa oma tasapaino. Tanssijat kuulevat rytmin ja pysyvät jo siinä, mutta alkavat myös jo huomata ja ilmentää tanssissa eri musiikkityylejä. Viejänä he osaavat odottaa seuraajaa lopettamaan liikkeensä, ennen kuin jatkavat omaa liikettään ja ymmärtävät eron suljetun ja avoimen tanssiotteen välillä. Seuraajana he osaavat odottaa eivätkä hätiköi, liikkuvat oman kehon ja tasapainon kannattamana.

Opettajina ovat Maria & Pasi Lauren, Nadia Tapia & Luis Rojas, Arttu Artkosken & Carina Quirogan.

Tunteja on 6 x 1,5 t ja lisäksi kurssiin sisältyy osallistuminen kahdelle yhteistunnille muiden leiriläisten kanssa sekä leiritanssit.

Kurssille ilmoittaudutaan parin kanssa.

EDISTYNEET

Kurssi on tarkoitettu heille, jotka ovat jo kokeneita argentiinalaisen tangon tanssijoita, hallitsevat vaivatta perustekniikat ja oman sekä parin yhteisen tasapainon sekä vaativammat tangon elementit. He osaavat tulkita erilaisia musiikkityylejä erilaisten tanssitekniikoiden avulla. Milongoissa tanssiminen erilaisten tanssiparien kanssa sujuu jo mukavasti.

Opettajina ovat Maria & Pasi Lauren, Marjo Kiukaanniemi & Timo Hakkarainen, Arttu Artkosken & Carina Quirogan

Tunteja on 6 x 1,5 t ja lisäksi kurssiin sisältyy osallistuminen kahdelle yhteistunnille muiden leiriläisten kanssa sekä leiritanssit.

Kurssille ilmoittaudutaan parin kanssa.

SOOLO 

Tänä vuonna meillä on myös kurssi, jolle voi ilmoittautua ilman paria. Koska harjoittelu ja kehitys menee omaa tahtia, ei tälle kurssille ole tasovaatimusta, vaan riittää, että on argentiinalaista tangoa harrastava tanssija. Kurssin teemana on argentiinalainen tango, mutta kurssi on hyödyllinen kaikenlaista tanssia harrastaville.

Opettajina ovat Marjo Kiukaanniemi & Timo HakkarainenNadia Tapia & Luis Rojas sekä Maria & Pasi Lauren.

Tunteja on 6 x 1,5 t ja lisäksi kurssiin sisältyy osallistuminen kahdelle yhteistunnille muiden leiriläisten kanssa sekä leiritanssit.

HINNASTO
31.5.2021 asti Early Bird 1.6.2021 alkaen 2 yötä 1 yötä
OPETUS + RUOKAILU
sis. lounaat, kahvit ja päivälliset
Alkeiskurssi 175 € 225 €
* AdT jäsen 150 € 200 €
Jatkotaso, keskitaso, edistyneet ja soolo 250 € 300 €
* AdT jäsen 225 € 275 €
MAJOITUS
sis. petivaatteet, aamu-
ja iltapalan
 

Hotelli, 1 hh

 

130 €

 

75 €

Hotelli, patjalla, jaettu 1 hh 35 € 25 €
Asuntola, jaettu 2 hh 35 € 25 €
Asuntola, 1 hh 50 € 40 €
Asuntola, patjalla, jaettu 1 tai 2 hh 35 € 25 €
MUUT MAJOITUSPALVELUT  

Asuntoautopaikka (sis. sähkön ja suihkutilojen käytön)

40 € 20 €
Telttapaikka (sis. suihkutilojen käytön) 20 € 10 €

INFO IN ENGLISH:

Summer is time for dancing and frolicking!

This year again we are is organizing Argentian Tango course for all levels from beginner to advanced dancers. Included in the course is Amigos del Tango’s Summer Camp. This provides an excellent opportunity to practice things learned during the lessons and to enjoy the company of old and new friends.

BEGINNERS

This course provides a good strong bases for our Argentine Tango dancing. It is meant not only for total beginners but is also profitable for anyone wanting to get back to Argentine tango after a break, or for anyone wanting to improve their fundamental dance technique. It is also useful for anyone who would like to learn to dance in the other role.

The course is taught by Seita Keloluoto and Ari Sirèn as well as Nadia Tapia and Luis Rojas. It consists of 6* 1,5hr workshops, two lessons for the all camp participants and the weekend dances, milongas. No need to book with a partner although we strongly recommend it to keep the lead follow balance right. 

IMPROVERS

The course is aimed at dancers who already have an understanding and experience of the basic techniques of Argentine Tango including balance and the basic figures.

Teachers are Seita Keloluoto & Ari Sirèn, Marjo Kiukaanniemi & Timo Hakkarainen and Arttu Artkosken & Carina Quirogan.

Course consists of 6* 1,5 hr workshops, two lessons for the all camp participants and the weekend dances, milongas. Booking with a partner is required.

INTERMEDIATES

This is for people who regularly dance Argentine Tango (did begore Corona pandemia) and who are able to keep their balance. They hear the rhythm of the music and can keep to it, but are also beginning to notice the different musical styles and express them in their dancing. Leaders can wait for the follower to finish their figures before continuing their own movement and understand the difference between closed and open embrace and can use both. Followers are able to wait for the lead, do support and move their own bodies and hold their own balance.

Teachers are Arttu Artkosken & Carina Quirogan, Maria & Pasi Lauren and Nadia Tapia & Luis Rojas. 

Course consists of 6* 1,5 hr workshops, two lessons for the all camp participants and the weekend dances, milongas. Booking with a partner is required.

ADVANCED

This is for experienced dancers who regularly attend Milongas. They have learned the basic techniques and can hold not only their own balance but that of the partnership too. They are comfortable with the more demanding Tango elements. They are able to interpret different musical styles with different dance techniques. They are able and dance comfortably with different partners in Milongas.

Teachers are Maria & Pasi Lauren, Arttu Artkosken & Carina Quirogan and Marjo Kiukaanniemi & Timo Hakkarainen.

Course consists of 6* 1,5 hr workshops, two lessons for the all camp participants and the weekend dances, milongas. Booking with a partner is required.

SOLO

This year we have included a course for those that would like to attend without a partner. This is aimed at specifically Tango dancers wanting to improve their own dancing so there is no level requirement except that participants have Argentine Tango experience.

Teachers are Marjo Kiukaanniemi & Timo Hakkarainen, Nadia Tapia & Luis Rojas and Maria & Pasi Lauren.

Course consists of 6* 1,5 hr workshops, two lessons for the all camp participants and the weekend dances, milongas.

COURSE PRICES
Early Bird until 31.5.2021 from 1.6.2021 2 nights 1 night
TUITION + MEALS     incl. daily lunches, coffees and dinners Beginners 175 € 225 €
* AdT member 150 € 200 €
Improvers, intermediates, advanced, solo 250 € 300 €
* AdT member 225 € 275 €
ACCOMMODATION incl. sheets, breakfast and evening snacks  

Hotel, single room

130 € 75 €
Mattress in a hotel, single room 35 € 25 €
Hostel, shared double room 35 € 25 €
Hostel, single room 50 € 40 €
Mattress in a hostel shared single or double room 35 € 25 €
OTHER ACCOMMODATION  

Caravan parking (includes electricity and shower)

40 € 20 €
Tent place (includes shower) 20 € 10 €

 

Aika: 6. - 8.8.2021
Koulutuspaikka: Järvenpää
Paikka: Seurakuntaopisto, Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Ilmoittautuminen päättyy: 25.07.2021 16:00