Kotimusiikkiviikko 19. – 25.7.2021 / Järvenpää

64. Kotimusiikkiviikko on ainutlaatuinen musiikkileiri kaikenikäisille ja -tasoisille musiikin harrastajille ja opiskelijoille, erityisesti perheille.

Leirin aikana Seurakuntaopiston luonnonkaunis kampus täyttyy sävelistä, naurusta, yhteissoitosta ja laulusta. Kesän parhaat muistot kutkuttavat vielä vuosien päästä niin nuorisoa, perheen pientä väkeä kuin aikuisiakin. Seurakuntaopisto sijaitsee Tuusulanjärven rannalla Sibeliuksen Ainolan ja muiden kiinnostavien kulttuurikohteiden läheisyydessä.

Kotimusiikkiviikko on järjestetty Seurakuntaopistolla kesäisin vuodesta 1956 lähtien. Perinteikäs ja suosittu musiikkileiri kokoaa yhteen kaiken ikäisiä alan harrastajia aloittelijasta musiikin ammattilaisiin ja nouseviin taiteilijanalkuihin.

Opettajakuntaan kuuluu lähes 30 musiikin ammattilaista ja taiteellisena johtajana toimii sellonsoiton lehtori Eero Lepola.

Opetusaineina ovat jousisoittimet, huilut, kitara ja viola da gamba unohtamatta yhtye- ja orkesterisoiton opetusta, yksinlaulua tai kuoroja. Pianonsoiton, harmonikan ja vapaan säestyksen opetusta tarjotaan ensisijaisesti jo muutenkin leirille osallistuville. Lapsille on tarjolla musiikkileikkikoulu, kanteleryhmiä, lapsikuoro sekä suosittu puuhahuone,
jossa toimii myös lapsiparkki. Opetuksen hedelmiä saa nauttia yhteisessä iltamusiikissa.

Viikko huipentuu sunnuntain musiikkimessuun, musisointikäyntiin Sibeliuksen haudalla ja juhlavaan päätöskonserttiin.

Osallistujat voivat huolehtia myös fyysisestä kunnostaan kampuksen viheralueilla, kentillä, urheilu- ja kuntosalissa. Iltaisin lämmitetään saunat. Aamu- ja iltahartaudet kutsuvat halukkaat hiljentymiseen.

Leiri alkaa ilmoittautumisella ja majoittumisella maanantaina 19.7. klo 13-17 ja päättyy sunnuntaina 25.7.

OPETTAJAT

Huomaathan, että lista elää ja täydentyy vielä kevään aikana. 

Eero Lepola Orkesterit
Csilla Tuhkanen Sello
Jaakko Kulo Sello
Veera Luomala Sello
Heikki Kulo Sello
Anna Franzon Cembalo
Markus Luomala Harmonikka, kuorot
Mari Uusitalo Huilu
Marko Kampman Kitara
Mikael Rechardt Kitara
Taru Tiusanen Kontrabasso
Tarja Bergström Muskarit, kanteleryhmät, lapsikuorot
Hanna Kangasniemi Nokkahuilu
Satu Parkkonen Nokkahuilu
Pauliina Fred Nokkahuilu, traverso
Anni Holma Piano, säestys
Maria Männikkö Piano
Kimmo Salonen Säestys, vapaasäestys
Sari Aalto Alttoviulu, viulu
Jaana Holopainen Viulu
Päivi Valjakka-Salminen Viulu
Sirkka Kuula Viulu
Annamaria Hannonen Yksinlaulu
Hannu Holma Yksinlaulu
Satu Kaarisola-Kulo Yksinlaulu
Minna Nyberg Yksinlaulu, äänikuntosali
Maija Launonen pop/jazzlaulu
Erkki Hannonen Urut, säestys
Kati Pirttimaa Kappalainen

MAJOITUS

Majoitustilojen rajallisuuden vuoksi majoitukset varataan sitovasti varausjärjestyksessä. 

Mahdollisuus majoittua omassa matkailuautossa tai -vaunussa kampuksen alueella. Paikkoja rajoitetusti. Sähköpiste.

OSANOTTOMAKSUT  €    
  TÄYSIHOIDOLLA ILMAN MAJOITUSTA
perheen 1. aikuinen, B-majoitus (2hh) 545 445
perheen 1. aikuinen, A-majoitus (1hh) 695
perheen 2. aikuinen, B-majoitus 465 405
perheen 2. aikuinen, A-majoitus (lisäpatja 1hh) 505
perheen 3. aikuinen, B-majoitus 425 365
lapsi 7-12-v., B-majoitus 338 278
lapsi 7-12-v., A-majoitus (1hh) 378 278
lapsi 4-6-v., B- ja A-majoitus 228 198
lapsi 3-v. ja alle, B- ja A-majoitus 60 60
lisämaksu 2. soitin 90 90

Huom! Yli 12-vuotiailta nuorilta aikuisten hinnat!

Aika: 19. - 25.7.2021
Koulutuspaikka: Järvenpää
Paikka: Seurakuntaopisto, Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Ilmoittautuminen päättyy: 30.05.2020 16:00