Kotimusiikkiviikko 20. – 26.7.2020 / Järvenpää

64. Kotimusiikkiviikko on ainutlaatuinen musiikkileiri kaikenikäisille ja -tasoisille musiikin harrastajille ja opiskelijoille, erityisesti perheille.

Leirin aikana Seurakuntaopiston luonnonkaunis kampus täyttyy sävelistä, naurusta, yhteissoitosta ja laulusta. Kesän parhaat muistot kutkuttavat vielä vuosien päästä niin nuorisoa, perheen pientä väkeä kuin aikuisiakin. Seurakuntaopisto sijaitsee Tuusulanjärven rannalla Sibeliuksen Ainolan ja muiden kiinnostavien kulttuurikohteiden läheisyydessä.

Kotimusiikkiviikko on järjestetty Seurakuntaopistolla kesäisin vuodesta 1956 lähtien. Perinteikäs ja suosittu musiikkileiri kokoaa yhteen kaiken ikäisiä alan harrastajia aloittelijasta musiikin ammattilaisiin ja nouseviin taiteilijanalkuihin.

Opettajakuntaan kuuluu lähes 30 musiikin ammattilaista ja taiteellisena johtajana toimii sellonsoiton lehtori Eero Lepola.

Opetusaineina ovat jousisoittimet, huilut, kitara ja viola da gamba unohtamatta yhtye- ja orkesterisoiton opetusta, yksinlaulua tai kuoroja. Pianonsoiton, harmonikan ja vapaan säestyksen opetusta tarjotaan ensisijaisesti jo muutenkin leirille osallistuville. Lapsille on tarjolla musiikkileikkikoulu, kanteleryhmiä, lapsikuoro sekä suosittu puuhahuone,
jossa toimii myös lapsiparkki. Opetuksen hedelmiä saa nauttia yhteisessä iltamusiikissa.

Viikko huipentuu sunnuntain musiikkimessuun, musisointikäyntiin Sibeliuksen haudalla ja juhlavaan päätöskonserttiin.

Osallistujat voivat huolehtia myös fyysisestä kunnostaan kampuksen viheralueilla, kentillä, urheilu- ja kuntosalissa. Iltaisin lämmitetään saunat. Aamu- ja iltahartaudet kutsuvat halukkaat hiljentymiseen.

Leiri alkaa ilmoittautumisella ja majoittumisella maanantaina 20.7. klo 13-17 ja päättyy sunnuntaina 26.7.

OPETTAJAT

Huomaathan, että lista elää ja täydentyy vielä kevään aikana. 

Eero Lepola Orkesterit
Csilla Tuhkanen Sello
Jaakko Kulo Sello
Veera Luomala Sello
Heikki Kulo Sello
Anna Franzon Cembalo
Markus Luomala Harmonikka, kuorot
Mari Uusitalo Huilu
Marko Kampman Kitara
Mikael Rechardt Kitara
Taru Tiusanen Kontrabasso
Tarja Bergström Muskarit, Kanteleryhmät, lapsikuorot
Satu Parkkonen Nokkahuilu
Pauliina Fred Nokkahuilu, Traverso
Maria Männikkö Piano
Kimmo Salonen Säestys, Vapaasäestys
Mikko Perkola Viola da gamba
Sari Aalto Alttoviulu, Viulu
Jaana Holopainen Viulu
Päivi Valjakka-Salminen Viulu
Sirkka Kuula Viulu
Annamaria Hannonen Yksinlaulu
Hannu Holma Yksinlaulu
Satu Kaarisola-Kulo Yksinlaulu
Minna Nyberg Yksinlaulu, Äänikuntosali
Maija Launonen pop/jazzlaulu
Kati Pirttimaa Kappalainen

MAJOITUS

Majoitustilojen rajallisuuden vuoksi majoitukset varataan sitovasti varausjärjestyksessä. 

Mahdollisuus majoittua omassa matkailuautossa tai -vaunussa kampuksen alueella. Paikkoja rajoitetusti. Sähköpiste.

HINNASTO

Hintatiedot täysihoidolla (sekä ilman majoitusta)
Perheen 1. aikuinen, B-majoitus (2hh) 545 € (ilman majoitusta 445 €)
Perheen 1. aikuinen, A-majoitus (2hh) 625 €
Perheen 1. aikuinen, A-majoitus (1hh) 695 €
Perheen 2. aikuinen, B-majoitus 465 € (ilman majoitusta 405 €)
Perheen 2. aikuinen, A-majoitus 550 €
Perheen 3. aikuinen, B-majoitus 425 (ilman majoitusta 365 €)
Perheen 3. aikuinen, A-majoitus 490 €
Lapsi 7-12 v, B- ja A-majoitus 338 € (ilman majoitusta 278 €)
Lapsi 4-6 v, B- ja A-majoitus 228 € (ilman majoitusta 198 €)
Lapsi 3 v ja alle, B- ja A-majoitus 60 € (ilman majoitusta 60 €)
Lisämaksu 2. soitin 90 € (ilman majoitusta 90 €)

Huom! Yli 12-vuotiailta nuorilta aikuisten hinnat!

Aika: 20. - 26.7.2020
Koulutuspaikka: Järvenpää
Paikka: Seurakuntaopisto, Järvenpääntie 640, 04400 Järvenpää
Ilmoittautuminen päättyy: 30.05.2020 16:00