Laulusta rentoutta, energiaa ja iloa 3. – 4.9.2021 / Lapua

Laulusta energiaa syksyyn!

Suuren suosion saaneet LauluAvaimen kurssit ovat nyt saatavilla myös Lapualla! Tällä leppoisalla laulukurssilla viritellään laulamista hauskoin ja energisoivin tavoin, saadaan vinkkejä äänenkäyttöön ja lauletaan paljon. Kurssilla opetellaan enimmäkseen suomenkielisiä lauluja ikivihreistä iskelmistä ja kansanlauluista pop-kappaleisiin.

Kurssilla teemme helppoja, käytännönläheisiä ja leppoisia harjoituksia laulamisen avuksi. Mitään taitoja, tietoja tai laulukokemusta ei vaadita, nyt opitaan yhdessä! Tälle kurssille saa ja kannattaa (ja pitääkin!) tulla, vaikka olisit mielestäsi täysin laulutaidoton, jännittäisit laulamista tavattomasti tai äänesi olisi mielestäsi aivan ruosteessa.

Yhdessä kokeillen ja harjoitellen tutustutaan oman äänen ulottuvuuksiin, eikä ketään panna yksin laulamaan! Kaikki harjoitukset tehdään yhdessä ryhmän kanssa, kurssilla ei ole henkilökohtaista ohjausta. Kurssista hyötyvät myös puhetyöläiset.

Kurssi perustuu innovatiiviseen LauluAvain-pedagogiikkaan, jonka taustalla on tieteellisiä tutkimuksia  laulamaan oppimisesta sekä monivuotinen käytännön kokemus. Kurssin vetäjänä toimii laulunopettaja Minna Nyberg / LauluAvain (www.lauluavain.fi).

Tule rentoutumaan ja viihtymään laulamalla!

Lauluviikonlopun aikataulut:

Perjantai 3.9. 17.30 – 20.45

17.00-17.30 iltapala
17.30-20.45  tutustuminen, lämmittelyä, laulua, ääntä ja kehoa rentouttavia harjoituksia

Lauantai 4.9. klo 9 – 15.15

9.00-11.30  äänenavausta, kehon herättelyä, ilmaisun iloa, laulua
11.30  lounas
12.30-14.00  laulua, lempeitä hengitysharjoituksia ja muuta mukavaa äänellä ja keholla
14.00 kahvi
14.30-15.15 laulua, kurssin päätös

Kurssin hinta: 125 € / hlö. Hintaan sisältyy ohjelmaan merkityt ruokailut

Majoitus:

Voit tarvittassa majoittua opiskelija-asuntolamme kodikkaissa huoneissa edulliseen hintaan. Majoituksen hinta 45 € / hlö 2 hh / yö sisältäen aamupalan.

Lisätietoja:

LauluAvaimen opettaja Minna Nyberg, minna.nyberg@gmail.com

opintotoimisto.lapua@seurakuntaopisto.fi  p. 040 182 9419

 

Aika: 3. - 4.9.2021
Koulutuspaikka: Lapua
Paikka: Seurakuntaopisto, Lapuan kampus, Siiriläntie 11-13, 62100 Lapua
Ilmoittautuminen päättyy: 20.08.2021 16:00