Maailma muuttuu ja koulutuksen pitää olla kehityksen kärjessä

Koulutuksella on kaksi erilaista tehtävää, jotka ovat osittain ristiriidassa keskenään. Koulutuksen avulla siirretään osaamista eli tietoja ja taitoja uusille sukupolville. Koulutuksen tehtävänä on kuitenkin myös mahdollistaa uuden oppiminen eli toiminnan kehittäminen ja luova toiminta. Kun nämä kaksi näkökulmaa yhdistetään oikealla tavalla oppilaitosten toiminnassa, ihmisyhteisön aikaisemmin hankkimaa osaamista hyödynnetään tulevaisuuden haasteisiin vastaamisessa.

Opettaja on työssään onnistunut, kun oppijalla on mahdollisuus ylittää opettajansa osaamistaso yläpuolelle tai kun tuleva osaaja pystyy toimimaan muuttuvassa maailmassa aikaisempia osaajia paremmin. Opettaja on valmentaja, joka iloitsee valmennettavan menestyksestä ja uusista, entistä paremmista saavutuksista.

Oppilaitosten toiminnassa yhdistyvät perinteiset tavat toimia ja tulevaisuus. Luokkahuoneet muistuttavat toisiaan kaikkialla maailmassa, vaikka tuolien ja pöytien järjestystä sekä seinien väriä välillä vaihdetaankin. Opetusmenetelmät muuttuvat, mutta odotukset oppimisprosessin tuloksia kohtaan vastaavat toisiaan kasvatustieteen eri koulukunnissa. Oppilaitokset ovat rakenteista, nimikkeistä ja koulutuksen järjestämistavoista riippumatta tulevaisuuden tekijöitä. Tänään opittuja asioita sovelletaan huomenna.

Rehtorin ja opettajien työ suuntautuu pitkälle tulevaisuuteen. Aikahorisontti on paljon kauempana kuin arkisen opetustyön keskellä usein tulee ajatelleeksi. Esimerkiksi ammatillisessa koulutuksessa nyt aloittaneet opiskelijat ovat parhaimmillaan vasta 7–14 vuoden kuluttua tästä päivästä. Tuolloin tutkinnon suorittamisesta on kulunut jo pitkä aika. Se hetki, kun entinen opiskelija onnistuu yhdistämään opintojensa aikana oppimansa ja työssään hankkimansa kokemuksen ratkaistakseen tietyn ongelman tai auttaakseen vaikeassa tilanteessa olevaa asiakasta, on se, mitä varten ihmisiä koulutetaan. Koulutus ja opiskelu ovat tulevaisuuden tekemistä.

Oppimista on vaikea itse havaita. Muutos tapahtuu vähitellen. Opiskelu ja oppilaitostoiminnan ydin on abstrakti, mutta konkreettinen. Ajoittain opiskelija havahtuu siihen, että hän oppii uuden taidon tai oivaltaa monimutkaisen asian. Opettaja näkee työnsä tuloksia viimeistään siinä vaiheessa, kun todistuksia jaetaan.

Koulutus ja oppilaitokset muodostavat mielenkiintoisen työympäristön. Viimeisten parin vuosikymmenen aikana suomalaisen yhteiskunnan muutokset ovat olleet nopeita ja suuria. Ikäluokkien pieneneminen, julkisen talouden kiristyminen, työelämän muutokset, osaamisvaatimusten kehitys ja koulutuksen yleinen arvostus ovat muuttuneet. Tämä on tarkoittanut oppilaitosten toiminnan uudistamista, resurssien uudelleenkohdistamista sekä talouden tasapainottamista. Kun takana on pitkään jatkunut kasvun ja kehityksen kausi, vaikuttaa siltä, että nyt on siirrytty jo osittain koulutusmyönteisen ajattelun jälkeiseen aikaan. Kehityksessä on sekä huolestuttavia piirteitä että monia mahdollisuuksia.

Olen ollut työstämässä yhteensä kuutta oppilaitosintegraatiota ja konsultoinut useita muita. Kuluneiden vuosien aikana ja suomalaisen koulutusjärjestelmän rakenteellisten ja rahoituksen uudistusten yhteydessä olen oppinut paljon. Alussa luulin, että muutosvastarinta on se tekijä, joka estää ihmisiä toimimasta ajoissa, pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti. Olen kuitenkin oivaltanut, että muutostarpeen tunnistaminen on se, mihin pitäisi kiinnittää huomiota. Halua muutokseen usein on, mutta valmiutta muutoksen tekemiseen ei. Jotain tarvitsisi tehdä, mutta on vaikeaa tunnistaa sitä, mitä pitäisi tehdä ja milloin. Toki tutusta ja turvallisesta on helppo pitää kiinni.

Koulutuksen pitää olla edelläkävijä. Jos koulutus jää vain siirtämään traditiota eteenpäin, se ei kohtaa nykyajan ihmisten elämää ja koulutustarpeita. Toisaalta uutta on vaikea rakentaa, jos perusta ei ole kunnossa.

Hannu Harri, kehitysjohtaja
Kirkkopalvelut ry