Newtonin I laki

Newtonin I laki

Aloitin koulun syksyllä 1974 Kuopion Rajalan kansakoulussa. Kevättodistuksessa luki: ”Siirretään/jää 2. luokalle.” Syksyllä 1975 aloitin toisella luokalla Rajalan peruskoulun ala-asteella. Ehkäpä kaikkien aikojen suurin koulutusreformi toteutui kohdallani. Peruskoulujärjestelmään siirtyminen toteutettiin koko maassa pohjoisesta vuodesta 1972 alkaen. Lapin läänin lapset pääsivät peruskouluun ensin. Me kuopiolaiset hyppäsimme junaan matkalta ja juna saapui pääkaupunkiseudulle vuonna 1977.

Muistan, kuinka 1980-luvulle saakka, monet opettajat muistelivat kansa-, keski- ja oppikoulua. He puhuivat, kuinka seminaarissa jotain oli opetettu ja kuinka nyt poliittisin päätöksin siirryttiin johonkin muuhun. Peruskouluun liittyi intohimoja puolesta ja vastaan. Reformi kuitenkin toteutettiin. 2000-luvulla olemme kaikki olleet ylpeitä peruskoulun tasa-arvoa edistävästä vaikutuksesta ja oppimista mittaavien PISA-tutkimusten tuloksista.—

Aloitin työt opetusalalla kesällä 1996. Tuoreena Raudaskylän Kristillisen Opiston rehtorina tärkein tehtäväni oli viedä opistolla toteutettava kirkon nuorisotyönohjaajien koulutus ammattikorkeakouluun. Uudistimme opetussuunnitelman, pedagogiikan. Rakensimme tietoverkot, kansainvälistyimme ja omaksuimme työelämälähtöisyyden. Sekoitimme teoriaa ja käytäntöä sopivassa suhteessa. Menimme läpi monet arvioinnit. Vajaan viiden vuoden hurjan työmäärän jälkeen ensimmäiset ammattikorkeakouluopiskelijat aloittivat syksyllä 2001. Se oli kaikista työläin koulutusreformi kohdallani.

Muistan, kuinka monet opistoasteen opettajat kritisoivat ammattikorkeakoulua pitkään. Kyseltiin, kuinka vanha opisto voisi muuttua yhdessä yössä korkeakouluksi. Kritisoitiin opettajien kelpoisuusvaatimuksia ja painetta suorittaa maisterin, lisensiaatin ja tohtorin opintoja. Opettajan pedagogiset opinnotkin muutettiin entiseen nähden ”leikiksi ja lauluksi”. Vanhat konkarit työelämässä naureskelivat näitä ”teoreetikoita”. Syytettiin, etteivät uuden koulun kasvatit osaa työelämään tulessaan retkitaitoja tai nuortenillan pitämistä. Vajaan parin kymmenen vuoden aikana ammattikorkeakoulut ovat ottaneet paikkansa. Niitä arvostavat opiskelijat ja työelämä.—

Loppuvuodesta 1999 tarjosin opetusministeri Olli-Pekka Heinoselle kyydin Ylivieskasta Oulun lentoasemalle. Matkalla keskustelimme koulutusreformeista. Heinonen totesi loppumatkasta: ”Ammattikorkeakoulujärjestelmä on nyt tullut valmiiksi. Nyt on toisen asteen vuoro.”

Nyt on toisen asteen vuoro. Teemme ammatillisen koulutuksen reformia. Kyseessä ei ole vain uudistus tai muutos, vaan murros, todellinen koulutuksen paradigman muutos. Se koskettaa kaikkia, opiskelijoita ja opettajia, työelämää ja oppilaitoksia. Tämä on kolmas suuri koulutusreformi kohdallani.

Kun liki kaikki palaset ovat liikkeessä ja muutoksessa, tiedän sen herättävän epävarmuutta ja pelkoa siitä, kuinka selviämme, osaamme, jaksamme, menestymme. ”Epäilevät tuomaat” ja kriitikot ovat taas liikkeellä. Heitä tulemme kohtaamaan vielä ensi vuosikymmenen loppuvuosinakin.—

Erilaisissa muutosjohtamistilanteissa mieleeni nousee lukion fysiikan tunneilta Newtonin I laki eli liikkeen jatkuvuuden laki. Se kuuluu: ”Kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella tai pysyy levossa, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia.”

Kolmella vuosikymmenellä oppilaitosmaailmassa töitä tehneenä tiedän, että oppilaitoksissa on paljon huippuosaamista, innovatiivisuutta sekä kysyä uudistaa ja uudistua. Ne ovat parhaimmillaan koko yhteiskunnan muutosvoimia. Tiedän myös, että suurina organisaatioina ne ovat myös konservatiivisia, kun omaa toimintaa tulisi muuttaa. Kappale jatkaa tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella, jos siihen ei vaikuta ulkoisia voimia.

Ammatillisen koulutuksen reformi ei nouse vain sisäisestä uudistumisen tarpeestamme. Sitä eivät ole synnyttäneet Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet ajatuksella, että uudistetaanpa nyt aikamme kuluksi ammatillinen koulutus. Reformi on syntynyt suomalaisen yhteiskunnan uudistumispaineista ja työelämän osaamistarpeista korkeimmalla demokraattisen yhteiskunnan poliittisella tasolla. Vaaleilla valitut kansanedustajat ovat säätäneet lait, joilla uudistus toteutetaan. Ne ovat se ulkoinen voima, joka muuttaa kappaleen tasaista suoraviivaista liikettä.

Olen kuullut paljon puhetta reformin uhista ja suunnittelun puutteista. On kyselty, riittääkö raha. On epäilty, kykenee työelämä täyttämään sille esitettyjä odotuksia. Monenlaisia ”aikalisiä” on matkalla jo otettu. Kuinka suhtaudun itse reformiin? Näen sen olevan 100-vuotiaan Suomen lahja tulevaisuuden suomalaisille. Suurilla reformeilla rakennetaan Isänmaatamme ja sen kilpailukykyä vuosikymmeniksi eteenpäin. Parhaimmillaan ammatillisen koulutuksen reformi voi olla se ulkoinen voima, joka muuttaa Suomen tasaista suoraviivaista liikettä vakionopeudella.

Ilkka Mattila
johtaja, Kirkkopalvelut ry