Terveisiä Digi Family -hankkeesta

Lukukauden alun terveiset Pieksämäeltä. Olemme mukana Erasmus+ Ka2 Digi Family hankkeessa. Hankkeen tavoitteena on levittää mielenterveystyön hyviä käytänteitä. Covid-19 tilanteen vuoksi  asiantuntijaliikkuvuuksia ei ole voitu toteuttaa, joten olemme joutuneet miettimään uusia tapoja tehdä yhteistyötä.

Keväällä hankkeessa toteutettiin pienimuotoinen tutkimus, jossa selvitettiin Covid-19 vaikutuksia mielenterveystyöhön. Tutkimus on julkaistu kahdessa kansainvälisessä tieteellisessä julkaisussa, joista toinen julkaistiin joulukuussa 2020 julkaisussa The World Journal of Biological Psychiatry. Hankkeessa tullaan julkaisemaan kirja, johon jokainen yhteistyökumppani kirjoittaa oman osuutensa.

The impact of the early phase of the COVID-19 pandemic on mental-health services in Europe:
www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/15622975.2020.1844290

Hankkeessa mukana olevat yhteistyökumppanit

University of Arad, Romania
Centre Neuro Psychiatrique Saint-Martin, Belgia
Centre de Terapia Interfamiliar, Espanja
Center for Mental and Pedagogical Support, Kreikka
Länsipohjan sairaanhoitopiiri, Keroputaan sairaala
Sjukrahuisd A Akureyri, Islanti
The International Attachment Network, Englanti

Lisätietoja

Merja Reunanen,
terveydenhuollon lehtori, Lecture of MNSc,
merja.reunanen@seurakuntaopisto.fi
p. +358 40 037 2090