Uutuus: Avoimen yliopiston erityispedagogiikan opinnot Pieksämäen kampuksella

Seurakuntaopiston Pieksämäen kampuksella on mahdollisuus suorittaa erityispedagogiikan opintoja Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston kautta.

Miksipä et aloittaisi opiskelua Suomen suosituimmassa avoimessa yliopistossa? Jyväskylän yliopisto tunnetaan laadukkaista etäopinnoistaan ja verkkovälitteisestä opetuksestaan. Pohjakoulutusvaatimuksia tai ikärajoja ei ole. Opiskelet Jyväskylän yliopiston opetussuunnitelmien mukaisia yliopistotutkintojen osia.

Erityispedagogiikka on monitieteinen ja soveltava tieteenala, jonka tavoitteena on löytää ratkaisuja osallisuuden ja oppimisen mahdollistamiseksi elämänkulun eri vaiheissa. Opinnoissa opiskelija pääsee uusimman kotimaisen ja kansainvälisen tutkimustiedon äärelle. Suuri osa oppimateriaaleista on tarjolla verkossa. Kirjallisten oppimateriaalien rinnalla on myös muuta opiskelua tukevaa oppimateriaalia. Opintojaksoilla on erilaisia suoritustapoja, joissa vaihtelevat yksin ja yhdessä opiskelu.

Erityispedagogiikka sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita erityispedagogisista ilmiöistä, tarvitsevat erityispedagogista osaamista tai haluavat tulevaisuudessa erityiskasvatuksen ammattilaiseksi.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan 17.9.2018 mennessä.