Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto seurakunnille

Seurakuntien työyhteisöt elävät muutosten keskellä. Rakenteiden, toiminnan ja työtapojen uudistaminen, talouden tavoitteet ja kirkon jäsenkehitykseen vastaaminen ovat muutoksia, joiden läpiviennissä vaaditaan taitavaa johtamista. Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto (JYET) antaa valmiudet suunnitella, kehittää ja johtaa toimintaa entistä tavoitteellisemmin ja tarjoaa laaja-alaisen osaamispohjan käytännön johtamistehtäviin.

Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto on työn ohessa oppisopimuskoulutuksena suoritettava tutkinto, johon sisältyy koulutuspäiviä sekä itsenäistä opiskelua. Koulutuspäivät toteutetaan joko verkossa tai tilanteen salliessa lähipäivinä Kuopiossa. Koulutuspäivien sisällöt rakennetaan aina osallistujien toiveiden ja tarpeiden mukaan.

Kenelle

Tutkinto soveltuu organisaation ylimmälle ja keskijohdolle, kuten seurakunnissa kirkkoherroille, papeille, talous- ja hallintojohdolle, toimialavastaaville tai asiantuntijoille, joilla on jo käytännön kokemusta oman vastuualueensa johtamisesta.

JET-tutkinto auttaa sinua

  • kehittämään työtapojasi johtajana ja kasvattamaan itsetuntemustasi
  • tutustumaan toisten johtajien ja esimiesten työhön ja laajentamaan näkökulmiasi johtajuudesta
  • kehittämään työyhteisösi toimintaa tavoitteellisesti
  • täydentämään aiemmin hankittua johtamiskoulusta ajankohtaisiin aiheisiin ja käytännön johtamistilanteisiin tarttuvilla sisällöillä
  • saamaan vertaistukea työyhteisösi kehittämiseen.

Sisältö ja rakenne

Tutkinnon aikana suoritetaan johtamisen ja yritysjohtamisen osaamisalan mukaiset opinnot (180 osp). Tutkinnon suorittaminen edellyttää yhden pakollisen ja kahden valinnaisen tutkinnon osan suorittamista hyväksytysti:

Pakollinen tutkinnon osa (80 osp):

  • Johtajana toimiminen 80 osp.

Valinnaiset tutkinnon osat, joista valitaan kaksi (100 osp):

  • Strategiatyön johtaminen, 50 osp
  • Projektin johtaminen, 50 osp
  • Työyhteisön kehittämisen johtaminen, 50 osp
  • Henkilöstön ja osaamisen johtaminen, 50 osp
  • Asiakkuuksien johtaminen, 50 osp
  • Talouden johtaminen, 50 osp
  • Tuotanto- tai palveluprosessien johtaminen, 50 osp.

Tutkintoon valmistava koulutus koostuu koulutuspäivistä (13 pv), etäopiskelusta sekä aidoista työtilanteista, joissa osaamista arvioidaan. Opinnot kestävät henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan 1,5-2 vuotta.

Kustannukset

Osallistumismaksu on 500 euroa. Oppisopimuskoulutuksena osallistumismaksu on 100 euroa.

Haku

Koulutukseen on jatkuva haku. Haku sähköisellä hakulomakkeella. Lisätietoa jatkuvasta hausta löydän sivulta Alkavat koulutukset.  Koulutukseen voi hakeutua joko yksittäinen hakija tai työyhteisö.

Lisätietoja koulutuksesta

Carita Sirkka, koulutuspäällikkö,
carita.sirkka@seurakuntaopisto.fi
p. 044 712 4994

Lisätietoja oppisopimuksesta

Heli Reinikainen, asiakkuuspäällikkö
heli.reinikainen@seurakuntaopisto.fi
p. 040 194 2128

Heli Pettinen, opintohallinnon assistentti
heli.pettinen@seurakuntaopisto.fi
p. 040 665 8222

Rakennamme myös muita koulutuskokonaisuuksia asiakkaidemme toiveiden mukaan. Ota yhteyttä niin jutellaan, kuinka voimme olla avuksi.

Tulosta koulutuksen esite!