Vaikuttava kohtaaminen

Olen palaamassa junalla parin päivän työmatkalta Suomen toiselta laidalta. Matkakassit painavat jo huomattavasti enemmän kuin reissuun lähtiessä. Puolen tunnin seisoskelun jälkeen aseman tuulessa, pääsen viimein junaan ja etsin paikkaani. Josko paluumatkalla liikenisi jo hieman lepoa.

− Hei, onko tämä sinun paikkasi, kysyy nuori mies. − Voin kyllä tästä vaihtaa omaanikin, mutta istuin tähän, kun ikkunasta on mukavampi katsella maisemia. Pohjoisesta astikin, kun tulen. − Ei, istu siinä vaan, voin istua tähän viereesi, totean, olihan kaverilla istuinpaikallaan levällään kaikki mahdollinen nuoren reissukama.

− Saanko nostaa kassisi ylös?, jatkaa vieruskaveri. − Toki, totta kai, kiitos.

− Vau! Siinäpä vasta fiksun oloinen kaveri, ihan noin monta sanaakin puhuu vieraalle. Avaa keskustelun kanssani, eikä näytä säikähtävän, vaikka olen iältäni häntä todennäköisesti yli kolme kertaa vanhempi, ajattelen itsekseni.  Harjaantuneen ikäarvioni mukaan hän on noin 16-vuotias.

Matka jatkuu, kilometri toisensa jälkeen ja myös keskustelumme etenee vilkkaasti.

Vieruskaveri tekee minuun vaikutuksen kiinnostuksellaan, positiivisuudellaan, elämänrohkeudellaan sekä  ihanan optimistisella ja realistisella asenteellaan tekemisiään kohtaan. Hän kertoo elämäntarinaansa vuolaasti ja avoimesti. Uusi tuttavuuteni kertoo olevansa 16-vuotias myyntipäällikkö, antaa käyntikorttinsa, myykin siinä välillä minulle tuotettaan. Hän on menossa yrittäjävalmennukseen Helsinkiin palkintona nuoresta yritysideastaan.

Hän on kutkuttavan utelias tietämään myös minun tarinaani; lapsuudestani ja  nuoruudestani, uravalinnastani ja opinnoistani, arvoistani, periaatteistani elämässä, työelämässä, opiskelussa sekä johtamisessa. Hän puhuu nuoruuden innolla kokeilusta, yrittämisestä ja oman polun etsimisestä, kasvusta ja vastuustakin. Hänen mukaansa kokeneimpia kannatta kuunnella. Hän kertoo tavanneensa useita yritysjohtajia, ja kysyneensä neuvoja heiltä.  Olen lähes hämmentynyt nuoren miehen kypsyydestä ja määrätietoisuudesta.

Olen oman urani ja elämäni aikana ollut kovin kiinnostunut nuoruudesta elämänvaiheena ja eri näkökulmista tarkasteltuna toimiessani kansalaistoiminnassa, nuorisotyössä, opetus- ja tutkimustyössä sekä koulutuspalveluiden johtamistyössä.  Erityisesti nuorison ns. marginaaliryhmät, äärilaidat, ovat olleet kiinnostavia; syrjäytymisvaarassa olevat tai erityislahjakkaat.  Nuorisokuva mm. mediassa näyttäytyy usein näkyvimmin juuri ensin mainittujen ei-toivottuna käyttäytymisenä, yleisenä passiivisuutena tai monisukupolvisen pahoinvoinnin tuloksina.

Toimiessani ammatillisen koulutuksen alalla iloitsen uutisista, joissa tuodaan esille nuorten elämäntilanteita positiivisessa ja toiveikkaassa valossa. Hiljattain Eläkeyhtiö Ilmarisen Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan peräti 76 % nuorista valitsisi sosiaalitukien sijaan työelämän, vaikka palkka olisi pienempi kuin yhteiskunnan sosiaaliturva.  80 % ammattiin opiskelevista nuorista on valmiita kouluttautumaan uudestaan, mikäli ei löydä oman alan töitä. Nämä tiedot poikkeavat yleisestä käsityksestä paljonkin. Nuoret haluavat säilyttää työmarkkinakelpoisuutensa, ja olla kiinnostavia toimijoita työmarkkinoilla sekä näkevät työn osana hyvää elämää. Koulutuksella, uralla ja työllä on iso painoarvo koko elämän merkityksellisyyden rakentamisessa.

Edellä todettu vahvistui junamatkallani pohjanmaalta läpi Suomen. Myyntipäällikkö Artturi jatkaa puhettaan, saa minut innostumaan. Hän tulee vieraaksemme oppilaitokseemme kertomaan muille nuorille ajatuksistaan ja tavoitteistaan, kunhan vaan ajasta sovitaan. Iloitsen tuntien junamatkakeskustelustamme vieläkin. Olin jo unohtanut, että kaltaisiasikin on olemassa. Kiitos, Artturi siitä, että muistutit. Kiitos, että lupasit käyttää kohtaamistamme teemana tässä blogissa.

Toiveikasta ja tavoitteellista tulevaisuutta kaikille nuorille!

Soili Lehtiniemi
koulutusjohtaja, ammatillinen koulutus, Seurakuntaopisto